![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif){kind=small}
Taalla ihmisten elama ei todellakaan vaikuta kovinkaan kiireiselta tai stressaavalta. Ihmisia on paljon ja heilla on aikaa. Talla hetkella nelja miesta korjaa kaatunutta sahkopylvasta (jonka taisi muuten tyrmata oma Jesse-bussimme); yksi asentaa piuhaa paikalleen, toinen ojentaa tyokalua ja kaksi muuta katselevat. Viereista kioskia pitava nainen on taas raahannut tielle penkin, jolla han istuu ystaviensa kanssa jutellen ja muiden puuhia seuraillen. Asken Didikin istui heidan seurassaan ja he kutsuivat minut rupattelemaan kanssaan. (He kertoivat luulleensa 25-vuotiaaksi, eh.)
Olen lauantaina menossa Suomen suurlahetystoon itsenaisyyspaivajuhliin, minne kaikki Nepalissa oleilevat suomalaiset on kutsuttu. Myos diakkilaiset ovat tulossa ja sain heilta jo kutsun jatkoille Thameliin, jee!
pe 5.12.2008 ilta
Toissailtana lastenkodilla vieraili eras nainen, jolla oli mukanaan kaikille sellaiset rannekkeet, jotka rupeavat hohtamaan neonvareissa, kun niita taivuttaa. Nu Rave! Lapset olivat niista innoissaan ja sahkotkin olivat sopivasti poikki. Ruuan jalkeen menin pelaamaan poikien kanssa kittia, aluksi muuten vain ja myohemmin rahasta. Taisimme pelata parikin tuntia. Lopulta, kun minua jo huudeltiin sisalle, tarjosin Surajille ja Manelle (20-vuotias Man Bahadur, jota jotkut kutsuvat jokeriksi luonteen ja naurun vuoksi) yhdet pelit. Aamulla kuulin Manen saaneen siina kadessa nelja kuningasta ja jatkaneen varsin pitkaan.
Eilen illansuussa tuli lentava lahto, kun Munan nuorehko veli, joka kay lastenkodilla usein, halusi nayttaa minulle "oikeaa" Nepalia. Hyppasin hanen skootterinsa selkaan ja matkalla han kertoi, etta Nepalissa on polttoainepula. Saavuimme bensa-asemalle, jonne jonotti kymmenia, ehka satojakin autoja seka mopoja ja (yksi) poliisi oli valvomassa jarjestysta. Ilmeisesti polttoainetta saannosteltiin. Sahkot poikkesivat eilen epatavallisen usein, mika saattoi johtua samasta asiasta. Syotyamme lahdimme Deepakin kanssa pubiin juomaan rakshia ja Ale liittyi seuraamme hieman myohemmin. Talla kertaa rakshi olikin ruskeaa, kun vaeltaessani saamani oli ollut varitonta, ja maistui seka viskilta etta konjakilta, paitsi se oli oikeastaan parempaa kuin kumpikaan. Bishnun vanha aiti saapui eilen Pokharasta. Minulle korostettiin hanen olevan Brahmiini, Nepalissa on edelleen kastilaitos, vaikkei kait enaa virallisesti. Han tekee itse omat ruokansa, silla ei voi syoda alempikastisten kasittelemaa ruokaa. Huoh.
Nepalien lempibiisi taitaa muuten olla "Hotel California", se soi kaikkialla.
- Location:Kathmandu, Nepal
Perjantaina Yadab vei minua paikkoihin ympari Thamelia ja juttelimme seka joimme melkoisesti, kotiin palasin vasta joskus yhden aikaan. Yadab halusi nayttaa minulle mahdollisimman paljon paikkoja, meilla oli mukavaa ja han jopa kutsui minut kotikylaansa Pokharan lahistossa, jonne han lahti tanaan, mutta valitettavasti jouduin kieltaytymaan. Vaikka uusi hallitus onkin saatanyt baarit sulkemaan jo yhdeltatoista, niin paasimme Yadabin soitettua sulkemisaikaan sisalle yhteen, jossa asia oli hoidettu valojen ja musiikin voimakkuuksia pienentamalla, ettei sita huomaisi kadulta. Siella tilasimme liian tuliset chiliranskalaiset. Ennen tata matkaa en ole juurikaan sietanyt tulisuutta, mutta toleranssi on kasvanut, kun olen joka paiva syonyt vahintaan kerran tuhdisti maustettua ruokaa. (Tulisuuden vaikutus muuten tuntuu muuallakin kuin suussa ja kurkussa.) Kerran erehdyin maistamaan paahdettua chilia. Tanaan muistui yllattaen mieleen yksi todella huvittava asia perjantaista; yhdella klubilla menin yleiseen miestenvessaan, jossa, tavanomaisten ponton ja pisoaarin lisaksi, oli suurehko kylpyamme. Ainakin silloin olin tikahtua nauruun - perusasioiden lisaksi saattoi siis hadan yllattaessa pulahtaa kylpyyn. Tai sitten se oli vain antamassa anteeksi heikentyneelle osumatarkkuudelle.
Asken lahdettiinkin itseni ikaisen Alen kanssa heti illallisen jalkeen yllatysoluille laheiseen kapakkaan, salaa tietenkin, ja sielta sai paahdettuja pahkinoita! Kun kavelimme kapakalle ja takaisin sahkot olivat poikki ja tahdet, linnunrata seka hatkahdyttava uusikuu nakyivat todella selvasti. Ainoastaan Kathmandun keskustan ylla on valosaastetta, mutta senkin ylla taivaanrannassa loisti kaksi kirkasta tahtea tai luultavammin planeettaa
Lonely Planet on oikeassa siina, etta Nepalissa saa maailman laihinta kahvia seka teeta. Molemmat ovat, "mustana", oluen varisia ja viela laihemman makuisia.
ti 2.12.2008 iltapaiva
Tanaan kavin Alen ja hanen kaverinsa Laxmanin kanssa ostamassa kengat (Converset alle kahdellakympilla). (Illalla Bishnun vaimo Muna kauhisteli niiden hintaa:) Eilen he veivat minut Swayambounathin temppelialueelle, jossa on seka munkkeja etta apinoita (huom. monks & monkeys). Alue on isolla maella Kathmandun laidalla ja sen merkittavin nahtavyys on nayttava stupa, joka on maen huipulla ja jonka viereiselta nakoalapaikalta avautuu nakyma koko harmaaseen Kathandun laaksoon. Alueella oli todellakin paljon apinoita, joita yksi paikallisten herkkujen kauppias yritti ampua ritsalla, jos ne yrittivat varastaa pahkinoita. Nahtavyyksien tiirailun jalkeen menimme syomaan Mo Moita (kiinalaisia vahan tortelliinin kaltaisia nyytteja, joissa on sisalla joko vihanneksia, kanaa tai "buff"ia) ja juomaan - taas - olutta.
Toissailtana meni hermot haukkumiseen. Yritin laskea kuinka monta kertaa yksi koira, joka tuntui seisovan suoraan ikkunani alla, sanoi inhottavan "vuh"insa, mutta luovutin pian, kun haukkuja tuli 1-5 sekunnissa ja lahes vartin tauotta putkeen. Jonkin aikaa yritin pinnistella ja ajatella, etta "kylla se kohta lopettaa", mutta lopulta kyllastyin ja menin katolle katsomaan rayhanhenkea. Se oli isohko musta koira, joka tosiaankin seisoi suoraan ikkunani alla, ja haukkui pimeaan, jossa ei tapahtunut mitaan tai jos tapahtui, niin se pelastyi pahasti. Ajattelin vahan maksaa kalavelkoja ja pitaa hauskaa; ensin tiputin pari suurta rakaklimppia sen viereen, mika sai sen hiljaiseksi vahaksi aikaa, ja sitten heitin muutaman kiven kauemmaksi tielle, mika sai sen kiertamaan lastenkodin ympari ja palaamaan takaisin samoihin puuhiin samalle paikalle. Pian tajusin, etta koira olikin toinen lastenkodin koirista, silla se selvasti vartioi aluetta ja yritti viela kiiveta muurin yli takaisin sisapuolelle, muttei onnistunut. Kiva. Jossain vaiheessa se kuitenkin meni muualle riehumaan. Aamulla kerroin tasta pojille ja he sanoivat, etta se tekee niin joka yo ja palaa sitten aamulla kotiin. Tiirailin katolta pitkaan tahtitaivasta.
ilta
Taas bussista roikkuessani juttelin hyvin englantia taitavan mukavan nepalin kanssa. Han kyseli minulta mm. milta tuntuu roikkua ulkona tapotaydesta pakettiautosta tai onko Suomessakin tallaista ja kertoi itsekin olevansa vapaaehtoistoissa lastenkodissa ja pitavansa opettamisesta. Olin myohassa ruoalta, kun jouduin odottamaan bussia yli puoli tuntia, joten soin ruokakomerossa kynttilanvalossa samalla, kun Muna ja lastenkodin "keittaja" Laxmi (kaikki sanovat hanta kyllakin vain "Didiksi" eli isosiskoksi) kuorivat vihanneksia. Muna sanoi, etta osaan syoda kuin nepalit, ja hanen tyttarensa Jyoti kysyi, syodaanko Suomessakin kasin. (Sanoin, etta se olisi epakohteliasta.) Nepalit syovat todella paljon ja vielakin nopeammin, sen huomasi varsinkin vaelluksella. Aamiaisella ja illallisella kuuluu vain tasaista latinaa (hoo, siis pisteilla), maiskutusta ja niiskutusta ruuan mausteisuudesta johtuen. Nyt dal bhat on ruvennut jo maistumaan. Alan olla jo aika hyva arvailemaan, mista ihmiset puhuvat, ja pystyn joskus vastaamaankin, jos en nepaliksi niin englanniksi. Heh, tanaan Hattigaundassa (lahella lastenkotia, tama nettikahvila on siella) bussiin tuli mies joka sanoi olevansa matkalla Hattigaundaan. Se oli jotenkin iloinen bussi ja varsinkin tama sai itse bussinkin hytkymaan naurusta. On hauskaa kayttaa mikrobusseja, kun turisteja niissa ei juurikaan nae ja ihmiset hymyievat ja hammastelevat paljon. Ruuan jalkeen menin pelaamaan Deeneshin, Surajin ja 21-vuotiaan Mitran kanssa kittia rahasta, kynttilanvalossa.
- Location:Kathmandu, Nepal
Ennen toissapaivaa olin lahinna ryytynyt lastenkodissa. Vapaa-ajallani (siis suurimman osan ajasta) olen lukenut (Linnunradan Kasikirjaa Liftareille on tullut ahmittua sadan sivun paivavauhtia), maalannut, soittanut kitaraa, pelannut hieman snookeria seka korttia lasten kanssa, yrittanyt opetella tanssimaan nepalilaisittain ja yrittanyt paasta eroon T-paitarajoista. Saa on ollut joka paiva lahes identtinen: Aamulla on melko kylma ja ehka hieman pilvia, jotka kuitenkin haihtuvat pian ja alkaa lammeta. Kymmenesta kahteen on tyynta ja todella kuuma, mutta sen jalkeen alkaa tuulla ja hitaasti viileta auringon laskiessa. Illalla on taas kylma ja ehka pilvista. Koko nepalissaoloaikanani ei ole satanut yhta yota vuorilla lukuun ottamatta lainkaan. Yli viikkoon en kaynyt lastenkodista muualla kuin kirkossa. Viime sunnuntaina kavaisin Kathmandun Durbar Squarella, mika on taynna vanhoja palatseja ja temppeleita, ja Thamelissa, josta lahtiessani jouduin/paasin bussiin, joka oli niin taynna, etta jouduin/sain roikkua bussin ulkopuolella, mika oli mahtavaa ensimmaisella kerralla.
Nyt istun taas "La Dolce Vitassa", josta siis saa taivaallista tomaattimozzarellaa, bruschettaa seka Lavazzan espressoa, jota tosin sain ensimmaista kertaa vasta tanaan, silla espressokone ei tomi ilman sahkoa. Yritin tulla tanne keskiviikkona, jolloin lahdin kokeilemaan onneani, jos vaikka sattuisi jotain mielenkiintoista, kuten sitten sattuikin, sahkollisena aikana, mutta myohastyin viitisen minuuttia, samoin kuin sunnuntainakin. Ajattelin, etta se oli kohtalon ivaa, mutta asia olikin painvastoin; menin sen sijaan OR2K:hon, missa, sen lisaksi etta sain todella hyvaa ruokaa, tapasin Yadabin, joka oli todella ilahtunut, seka kymmenen suomalaista, joista kolme tyttoa on vapaaehtoistyossa samassa lastenkodissa kuin kaverini Fellukin. Lisaksi siella oli diakonissalaitoksen opiskelijoita. Tilanne oli hammentava, silla Yadab tuli kertomaan minulle, etta vastapaisessa nurkassa istuvat tytot ovat suomalaisia, ja samalla hetkella kolme muuta rupesivat juttelemaan meille. Muut tulivat myohemmin. Liityin heidan seuraansa ja taisimme jutella kaksi tuntia lastenkodeista, sairaaloista, vaelluksesta ja Nepalista yleensa. Tytot toisesta lastenkodista kertoivat olleensa vaeltamassa Mt. Everest Base Campiin, joka on yli 5000 metrissa, ja etta vain kaksi en-nyt-muista-kuinka-suuresta-ryhmasta paasi perille, kun ilmeisesti kaikki olivat saaneet joitain vuoristotaudin oireita. He kertoivat kaiken maailman typeryksista, lahinna nuorista hyvakuntoisista miehista, jotka yrittivat nayttaa kaikille, jotka olivat nousseet liian nopeasti ja joita kannettiin oikeasti puolikuolleina alas. Talla kertaa puhuminen muuten sujui hyvin. Saali vain, etta kaikki he olivat lahdossa pois pian, osa jo taman viikon lopulla. Sovin kuitenkin tapaavani diakonissat ensi viikolla, menemme kai yhdessa elaintarhaan. Sovimme myos Yadabin kanssa tapaavamme tanaan illalla ja tekevamme jotain yhdessa, kivaa.
Lastenkotiin muuten ilmestyi lapsia sina aikana, kun olin ollut kavelylla, osa oli suunnilleen minun ikaisiani nuoria, jotka olivat olleet lomailemassa vanhempiensa luona, ja kolme uutta poikaa oli saapunut jostain. Eilen menin yhden nuorista, 20-vuotiaan Deepakin, kanssa Pahupatin yli tuhat vuotta vanhalle hindutemppelialueelle, jossa kuolleiden ruumiit poltetaan. Alue oli todella vaikuttava. Saali vain, etta kamera paatti tehda tenan ja itsepaisesti, ilman pattereitakin, ilmoittaa filmin olevan lopussa 11 kuvan jalkeen. Alueella oli paljon pyhia miehia ja apinoita. Katselimme tunnin eraita hautajaismenoja; kuinka ruumis peiteltiin ja koristeltiin, sen luona rukoiltiin, sille annettiin vetta ja se lopulta poltettiin. Kesken menojen satakunta apinaa kaveli ihmisjoukon keskelle ja meni temppelialueen lapi kulkevalle pienelle joelle juomaan. Ruumiiden lisaksi alueella poltettiin kaikkea muutakin, ja keskella teita oli valtavia roskakasoja, jotka oli tuikattu tuleen. Pahimmat roskaajat ja saastuttajat taalla ovat kylla nepalit itse, jos heilla sattuu olemaan kadessaan turha esine niin yleensa he heittavat sen mahdollisimman kauas (tassa Ujjhal on mestari) tai esimerkiksi jokeen, kuten Pashupatissa monet tekivat.
- Location:Kathmandu, Nepal
la 15.11.2008 paiva/ilta
Eilen puhuin ensimmaista kertaa kunnolla suomea sitten reissuunlahtoni ja se tuntui oudolta. Tapasin eraalla pysahdyspaikalla Pokharan ja Kathmandun valilla kolme suomalaista kait diakonissalaitoksella opiskelevaa tyttoa. He ovat osa kymmenen hengen ryhmaa, joka on tyoharjoittelemassa Nepalissa (?), ja taisin itse asiassa tormatakin heihin vaelluksen kolmantena paivana. He eivat tosin puhuneet suomea, kun ohitimme heidat, mutta englantia he puhuivat kuin suomalaiset. Illalla Dil kertoikin kuulleensa eraalta oppaalta heidan olleen suomalaisia ja tytot kertoivat vaeltaneensa saman aikaan samalla alueella. Puhuminen takkusi hieman, kun kiinnitin huomiota joka sanaani ja olin melko hammentynyt tilanteesta. Kun saavuin paikalle yksi tytoista kertoi juuri laakityksestaan...
Toissailta Clyven kanssa oli melko hauska; menimme ensin syomaan kiinalaiseen ja sitten tuttuun italialaiseen ravintolaan pelaamaan korttia ja juomaan karahvillinen punaviinia. Voi olla, etta tapaan Clyven viela Kathmandussa, kun han palaa Pokharasta 3-4 viikon paasta. Han on muuten matkustellut todella paljon, ollut mm. vuoden Australiassa, puoli Uudessa Seelannissa, kolme kuukautta Filippiineilla, Afrikassa seka Etela-Amerikassa seka lyhyempia aikoja Aasiassa ja Euroopassa. Kun kerroin olleeni kuukauden kielikurssilla Cairnsissa, josta han oli aloittanut australianmatkansa, han kysyi: "To learn what? Not English!" Han kertoi Chilessa ollessaan paatyneensa yllatysbileisiin hiussalongissa; han oli kavellyt yolla kadulla kaverinsa kanssa ja kuuli musiikkia ja huutoja eraasta hiussalongista ja kun he olivat kurkanneet sisaan heidat oli vedetty ovesta hervottomiin juhliin, joissa kaikki tanssivat ja lauloivat - ja ilmeisesti myos joivat rajusti. Salongin omistaja oli yrittanyt naittaa Clyvea kavereineen tyttarilleen. Clyve sanoi haluavansa kayda viela ainakin Kanadassa "before it's time for mi pipe and slippers". Han on ilmeisesti tehnyt koko aikuisen elamansa patkatoita kunnes on saanut rahat kasaan ja lahtenyt maailmalle. (Viimeisin tyo oli rahojenkuljetusta.) Han toivoi, ettei seuraava tyo olisi niin hyvapalkainen kuin viimeksimainittu, ettei hanella olisi liikaa rahaa ruokaan. En olisi arvannut Clyven olevan 38-vuotias, kuvittelin hanet enemmankin Arthur Dentin ikaiseksi (vahan yli 30). Hanta naurattikin se, etta han voisi olla ikansa puolesta minun tai oppaittemme isa, se, etta han matkusteli Ruotsissa ja Tanskassa kun olin kaksivuotias, ja se, etta kun pian taytan 19 olen perati puoliksi hanen ikaisensa. Matkan aikana han hyraili mm. Simon & Garfunkelia, Kraftwerkia ja Mahna Mahnaa ja paljastui, etta han on suuri Fawlty Towers -fani.
Lisaa kavelysta: Bambosta kavelimme Jhinuun yoksi ja paivan pahin osuus oli Sinuwan ja Chhomrongin vali. Kylat ovat melko lahekkain ja suunnilleen samalla korkeudella, mutta niiden valilla ensin laskeudutaan ja sitten noustaan ainakin 300 metria. Alastulo ottaa ikavasti polviin ja ylosmeno vie voimat hetkessa. Kuuluisa ranskalainen muuten ohitti meidat taas juosten ylamaessa, taas yksin, ja se olikin viimeinen kerta kun tapasimme hanet. Chhomrongissa lounastimme samassa majatalossa, jossa olimme yopyneet aiemmin, ja tapasimme vanhahkon eurooppalaisen (veikkaisin belgialaista) hieman rahjaisen miehen ja hanen hauskan ja todella hyvin englantia puhuvan oppaansa, jotka olimme tavanneet useasti aiemminkin. Esimerkiksi Himalayassa he pelasivat korttia ja joivat yhdessa viskia. Mies soi juuri toista lounastaan ja kertoi potevansa pahaa krapulaa juotuaan liikaa rommia edellisena iltana. Kun kysyin oppaalta paljonko han oli juonut, opas sanoi, etta he olivat juoneet yhdessa varsin monta kahden desin pulloa, tarkkaa maaraa han ei osannut sanoa. Molemmat olivat olleet viela heratessaankin kannissa ja heilta oli mennyt Sinuwan ja Chhomrongin valiin nelja tuntia, kun meilta kului kaksi ja sekin tuntui matelulta. Oppaan piti luvata miehelle, etteivat he kavelisi enaa kolmea tuntia enempaa, vaika sekin tuntui hanesta ylivoimaiselta.
Chhomrong ja Jhinu ovat todella lahekkain, Jhinu on vain puoli kilometria alempana. Parasta paikassa oli se, etta aivan vieressa oli kuuma lahde, josta taytettiin pienia altaita, joissa lilluimme iltaa ainakin tunnin, ehka kaksi. Siella oli myos Clyven "pahin painajainen": altaallinen amerikkalaisia, joista iso osa oli todella lihavia ja joiden sekaan han onnistui aluksi menemaan. Heidan seurassaan oli nepalilainen kameramies, ehka heista tehtiin jotain ohjelmaa. Kantaja toi heille korin taynna kylmaa olutta ja kokista. Mietimme Clyven kanssa onko jarkea lahtea vaeltamaan vuoristoon, kun osa heista jopa nilkutti ja tarvitsi tukea kavellessan. Ehka kyseessa olikin jokin tosi-TV-sarja. Lahteet olivat todella rentouttavia ja palkitsevia. Illalla pieni poika tuli juttelemaan minulle ja Clyvelle nepalia ja vei hanen otsalamppunsa, jonka kyllakin saimme myohemmin takaisin. Myohemmin pelatessamme korttia (espanjalaista, siita tuli Clyven suosikkipeli) majatalossa tyoskentelevat tytot laittoivat mankan soimaan, rupesivat tanssimaan ja vetivat meidatkin mukaan, mika oli hieman noloa.
Seuraavan paivan ensimmainen este oli ohittaa samat amerikkalaiset, jotka tukkivat koko polun. Kuljimme New (No) Bridge -nimisen kylan halki, jossa siis ei, ainakaan enaa, ollut uutta siltaa. Sen sijaan siella oli vanha vaijereista ja lahonoloisista laudoista koostuva silta, jolta katselimme koskenlaskijoiden lahtoa. Aluksi paiva vaikutti helpolta, silla kavelimme valilla pitkaankin tasaisella. Pian alkoi kuitenkin ikava nousu. Matkalla vastaan tuli hinduparaati, alueella oli menossa jokin oma festivaali. Lounastimme Tolkassa, missa naimme kotkan lentavan ohi alle kymmenen metrin paasta. Alun perin Clyve oli aikonut yopya siella, mutta suostuttelin hanet jatkamaan Deuraliin asti, ettei viimeisen paivan matka jaisi pitkaksi. Deurali olikin varsin korkealla ja nousu sinne - portaita pitkin - oli todella rankkaa, etenkin Clyvelle. Deuralista olisi pitanyt nakya todella hienosti seka Annapurnan vuoret etta Pokhara ja sen ymparisto, mutta oli pilvista. Tapasimme siella yksin matkustavan italialaisen miehen, joka vitsaili, etta toisessa hanen juomapulloistaan oli rommia ja toisessa vodkaa ja etta rinkassa oli pelkastaan viinipulloja. Paidan sijan han kaytti ponchoa.
Toivuttuamme noususta paatimme ottaa ilon irti, ostimme olutta ja tarjosimme Bhimille ja Rajeszille rommia ja Dilille kokista (han ei juo ainakaan vakevia) seka tilasimme syotyamme jalkiruuaksi Snickers-rollit, kuten olimme suunnitelleet. Se oli melko hyvaa, joskin todella kuivaa. Myohemmin ostimme jakinjuustoa ja Pringleseja ja pelasimme korttia myohaan yohon. Viimeisena paivana oli jo vahan vasynyt kavelemiseen. Matkustin vaelluksen paatospaikasta Phedista Dilin kanssa Pokharaan vahintaankin Donaun ikaisella todella romulla taksilla, jossa siinakaan ei toiminut nopeusmittari. Meilla oli kylla onnea saan kanssa vaeltaessa, vain muutamana paivana oli pilvista ja kerran satoi, silloinkin yolla. Vaellusreitilla tormasi ja naki kaiken maailman ihmisia ja elaimia: kantajia, jotka kantoivat selassaan otsallaan narulla tukien yleensa 30-40 kilon kuormia, jonkun kuorma oli ollut perati 70 kiloa, aaseja, jotka hoitivat kantajien virkaa alempana ja jotka kulkivat noin kymmenen laumoissa seuraten ensimmaisia, joilla oli lehmankellot kaulassa, buffaloihin, joiden kakkaa oli kaikkialla, vuohiin, kukkoihin, kanoihin ja pieniin tipuihin, kissoihin ja kissanpentuihin, vuoristokoiriin (yksi koira naytti aivan Ossilta, hatkahdyttavaa) seka apinoihin. Lisaksi oli juuri sadonkorjuu ja kaikkialla niitettiin viljaa ja heinaa, josta tehtiin kauniita majamaisia kasoja. Loppumatkasta nakyi paljon kotkia.
"Dal bhat power, twenty-four hour, no shower!" -Bhim
Vaelluksen jalkeen en ole puuhaillut juuri mitaan, lahinna elanyt lastenkodin arkea. Yhtena paivana tosin kavimme katsomassa kolmea buddhalaista luostaria, joista kaksi oli suljettu, ja tanaan lahdin aikaisin kaupungille. Loysin Thamelistakin todella hyvan nimensa veroisen ("La Dolce Vita") italialaisen ravintola, jossa soin yhden parhaista tomaattimozzarelloistani. (Voi tosin johtua siita, etta viimeisen viikon aikana olen syonyt 14 dal bhat -annosta.
Tanaan lastenkodin lahella vietettiin haita ja juhlakulkueeseen kuului torvi- ja rumpusektiot, joihin ilmeisesti paasee kuka vain jolla sattuu olemaan soitin, meno oli kuitenkin melkoista.
- Location:Kathmandu, Nepal
- Music:YHF
to 13.11.2008 iltapaiva
Hih, tilasin asken drinkin ja sainkin happy hourin vuoksi kaksi. Tanaan teimme Dilin ja Clyven kanssa pienen ekskursion Pokharassa. Soimme ensin yhdessa aamiaista ja matkasimme sitten taksilla Devi's Fall nimiselle pienelle kauniille vesiputoukselle, jossa virtaus oli uurtanut maahan reikia ja todella mielikuvituksellisia muotoja. Putouksen yhteydessa oli pieni puutarha. Seuraavaksi menimme laheiseen pienehkoon veden muokkaamaan luolaan, jonne vesiputous laskutui ja jossa oli kuuma kuin saunassa kosteuden vuoksi. (Luolassa oli myos lehmapatsas joka antoi maitoa kun sille antoi rahaa.) Luolan jalkeen lahdimme kiipeamaan World Peace Pagodalle, buddhalaisten tekemalle stupamaiselle rakennelmalle maailmanrauhan puolesta. Nousu sinne kesti puolisentoista tuntia ja muistutti mieleen vaelluksen ikavampia puoli. Pagoda oli melko nayttava, mutta viela nayttavampi olisi ollut sielta avautuva nakyma koko Annapurnan vuoristorivista, siis jos ei olisi ollut pilvista. Tanaan taisi olla huonoin saa koko sina aikana, kun olen ollut Nepalissa. Laskeuduimme sielta viidakkopolkua jarven rantaan, josta matkasimme pienella puisella melottavalla veneella Lakesidelle (missa kaikki turistit asuvat) ja menimme yhdessa lounaalle. Lounaan jalkeen Dil lahti perheensa luokse enka siis tapaa hanta enaa, tai ainakaan toistaiseksi. Nyt olen menossa paivalliselle Clyven kanssa.
- Location:Kathmandu, Nepal
Yllattavan vahan olen ehtinyt kirjoittaa vaelluksen aikana; aamuisin ei ollut aikaa, heti kavelyn jalkeen ei jaksanut, illemmalla aika meni syomiseen, juttelemiseen, kortinpeluuseen tms. ja nukkumaanmennessa oli taas liian naatti. Nyt olen jo takaisin Pokharassa, vaellus on ohi. Jatkoa edellisesta: Sunnuntaiaamuna Base Campissa oli samanlainen tunnelma kuin pakastavana talviaamuna kun on lahdossa kouluun ennen auringonnousua. Kiertelin ympariinsa ja katselin kuinka ensimmaiset auringonsateet osuivat vuortenhuippuihin. Clyve & co. lahtivat alaspain heti aamiaisen jalkeen, mutta mina jain hortoilemaan louhikkoon ja ihmettelemaan vuoria ja jaatikoita. Base Campin lahistossa oli paljon pienia kivista pinottuja torneja seka buddhalaisia lippunauhoja, parissa isossa kivessa oli muistolaattoja vuorilla kuolleiden muistoksi.
Lahdimme matkaan yhdeksan aikoihin ja kaveltyamme 10 minuuttia vastaan tuli Dilin paras ystava. Han oli todella vasynyt, silla han oli juossut Deuralista (n. 3200 m) sinne tunnissa ja 10 minuutissa, koska hanen piti varata huoneet opastamalleen isolle ryhmalle. (Meilta meni matkaan Deuralista ABC:hen yli nelja tuntia.) Saavutimme muut Dovanissa ja yovyimme Bamboossa, missa vanha ilmeisesti Argentiinassa asuva pariskunta ja viela vanhempi Saksassa syntynyt nykyinen amerikkalainen kertoivat tavanneensa Chhomrongissa pariskunnan, joilla oli sina paivana heidan 6. haapaivansa ja he aikoivat viettaa sita nousemalla ABC:hen ja takaisin Chhomrongiin - paivassa. Amerikkalainen oli todella huojentunut Obaman voitosta, se olikin ainoa uutinen, jonka kuulin koko vaelluksen aikana ja senkin kaksi paivaa myohassa. Vanhimmat vaeltajat olivat reilusti yli 70-vuotiaita, kuten eras japanilainen herra ja kaksi rouvaa, joista toinen oli vaelluksesta innoissaan kuin pieni lapsi. He olivat sympaattisia.
- Location:Kathmandu, Nepal
Vihdoin huipulla! Saavuimme Annapurna Base Campiin tanaan hhieman yhden jalkeen ja tama on mahtava paikka. Joka suunnassa lumisia vuoria, paljon valtavia kivenlohkareita (joista tulee mieleen Tintti Tiibetissa) ja todella hiljaista; ainoat aanet ihmisten paljastamien lisaksi tulevat viuhuvasta tuulesta, laheisista vesiputouksista ja puroista, vieressa olevan kivien peittaman jaatikon (jonka alla taitaa virrata joki) paalla olevista pienista lammikoista, joihin valuu valilla kivia, joista osa kolahteli jaan pintaan ja osa rikkoi sen, seka satunnaisista lumivyoryista, jotka jylisivat ja kaikuivat laaksossa. Nain (heh) yhden todella ison lumivyoryn ja kaksi pienempaa. Lisaksi kuulin muutamia muita, mutta vyoryja ei ole helppo paikantaa kaiun takia. Paivalla oli yllattavan lammin ja kun saavuimme tanne parjasin pitkaan T-paitasillaan. Vasta kun aurinko peittyi vuorten taa tuli kylma, nyt on jo pakkasta. Tanaan ei edes ollut niin rankka paiva kuin oletin, vaikka nousimmekin yli 1200 metria. Kunto on kestanyt yllattavan hyvin eika ole vammat tai vuoristotauti vaivanneet. Aiemmin mainitsemani espanjalainen pari kysyi juoksevatko kaikki suomalaiset, kun olemme joka paiva olleet heita ennen perilla samoissa paikoissa. Nyt katselen, kuinka viimeinen valo hiipuu liilahtavista vuorista ja taivas tummuu.
Hieman lisaa ystavastamme ranskalaisesta, joka oli ilmeisesti juonut liikaa rakshia: eilen istuessamme teetauolla Sinuwassa han juoksi kylan lapi ilman opastaan tai toista ranskalaista, jonka kanssa han ilmeisesti vaeltaa. Kaksi tuntia myohemmin tapasimme hanet todella ryytyneena seuraavassa kylassa Bamboossa. Tanaan kolmen aikaan han saapui tanne ja tuntia myohemmin mina ja Clyve huomasimme hanen juoksevan, yksin, makea alas Macchapucchre Base Campin suuntaan. Ihme tyyppi.
Eilen yovyimme Himalayan kylassa lahes kolmessa kilometrissa. Hieman meidan jalkeemme kylaan saapui uusiseelantilainen kolmikymppinen Luke, joka jakoi huoneen minun ja Clyven kanssa huonepulan vuoksi. Luke nukkui omassa sangyssa ja me jaoimme Clyven kanssa parisangyn. Koomista. Clyve on 38-vuotias vekkuli cornwallilainen, tunnollisen englantilainen ja vihaa suurkaupunkeja kuten Lontoota. Hanen kanssaan on mukava jutella ja pelata ja han keksii hauskaa sanottavaa lahes kaikesta, esim kunnostaan, monsieur Kannista tai majatalojen menujen valikoimasta, esim Banana Filterista ("Now if they filter the banana there's nothing left in it, is there.") tai Sneaker Rollista (tarkoittaa Snickers Rollia, paahdettua Snickers-patukkaa kevatkaaryleessa, paatimme kokeilla sita viimeisena iltana.) Myos Nepali Worps ja Plane Rice olivat suosikkeja.
Lukella oli todella kova aikataulu - hanella oli nelja paivaa aikaa vaeltaa koko matka Phedista ABC:hen ja takaisin. Normaalisti reissuun varataan 7-8 paivaa, matkaa on 75 km ja nousua kolme. Ensimmaisena paivana han oli matkannut Phedista Landrukiin, toisena Landrukista Himalayaan, tanaan han nousi ABC:hen ja aikoi laskeutua Sinuwaan asti (missa siis olimme eilen aamulla) ja huomenna takaisin Phediin. Kiire johtui yliylihuomenna lahtevasta lennosta. Kunto hanella kylla kesti, han on juossut maratoneja ja saapui juuri vaeltamasta Mt. Everestin ymparilta reitilta, joka nousee yli viiteen kilometriin. Han kertoi nahneensa vaeltaessaan yhdessa kylassa yli 4000 metrissa valtavan snookerpoydan ja ihmetteli, kuinka se on saatu sinne, kun edes jakit eivat nouse niin korkealle. Luke kavi Helsingissa paivan vierailulla matkallaan Tukholmaan pari vuotta sitten ja kertoi nahneensa ilmeisesti fuksiaiset Esplanadin puistossa ja pitaneensa siita. Han haluaisi tulla Suomeen toistekin. Eilen illalla selvisi, kun kerroin haluavani ehka opiskella arkkitehtuuria, etta hanella on arkkitehtitoimisto Lontoon West Endissa. Nyt han oli hiljalleen matkalla Uuteen Seelantiin Euroopan, Nepalin ja Australian kautta. Tanaan han lahti matkaan kuuden aikaan aamulla ja me tormasimme haneen puoliltapaivin matkan viimeisella osuudella MBC:n ja ABC:n valilla, jonka nousuun hanelta oli kulunut tunti, meilta kaksi.
Taalla base campissa on rantapallokentta, pelasinkin jonkin aikaa oppaiden kanssa. Hortoilin paivalla ympariinsa, ihmettelin vuoria ja hiljaisuutta. Illemmalla kavelin kauemmas ja nousin yhta makea, josta nakyi viela yksi jaatikko, vanhan jaatikon kauniisti uurtamaa kalliota ja pari vesiputousta. Vuoret ovat todella lahella taalla. Etaisyyksia on vaikea arvioida kun ymparisto on niin suurta. Kun nousimme ABC:lle naytti ainakin tunnin ajan silta, etta ihan kohta ollaan perilla, kun base camp nakyi jo kaukaa. Ajantajukin heittaa, valilla on vaikea arvioida ollaanko kavelty tunti vai vartti. Nyt ulkona loistavat tahdet ja kuu todella kirkkaasti ja vuoret hohtavat. Aika raju mesta, taytyy sanoa. Huomenna aikainen heratys auringonnousua katsomaan.
- Location:Kathmandu, Nepal
Tanaan saavuimme Chhomrongiin (2170 m), mista alkaa nousu Annapurna Base Campiin (ABC) vuorten valisesta solasta. Majatalostamme nakee todella hyvin Annapurna Southin, Hiuchulin (6441 m), Machhapuchhren (6998 m, lempinimi "Fishtail") seka Annapurna III:n huipun. Paivalla oli todella lammin, mutta nyt alkaa jo olla melko kylma. Piirsin asken kaksi tuntia Etelaista Annapurnaa, nyt sormet ovat jaassa. Viime paivina kun olemme saapuneet yopymispaikkoihimme on ollut niin pilvista, ettei ole nahnyt lainkaan, mita ymparilla on. Toissailtana Ghorepani oli pilven sisalla kun saavuimme, mutta yolla satoi ja aamulla oli selkeaa. Kylasta nakikin todella kauas. Viimeyona olimme Tadapanissa (n. 2600 m), mista aukeni valtava nakyma viereisesta laaksosta seka Annapurna Southista ja Fishtailista. Tamakin selvisi vasta aamulla, silla illalla oli pilvista.
Huomioita ja yksityiskohtia vaellukselta: Toistaiseksi olen nahnyt vain yhden itseani nuoremman turistin, eraan ranskalaisen kahdeksanvuotiaan pojan, joka oli vaeltamassa isansa kanssa. Kavellessa ja majataloissa tapaa paljon jo tutuiksi tulleita patikoijia, tutuimpia ovat nuori espanjalainen pari seka vanhempi israelilainen pariskunta, joiden kanssa yovyimme ensimmaisen yon samassa majatalossa. Kavellessamme ohitamme toisemme usein. Vielakin tutummiksi ovat tulleet toisena vaelluspaivana tapaamamme englantilainen Clyve, hanen kantajansa Rajesz seka oppaansa Bhim, joka on ilmeisesti oman oppaani Dilin hyva kaveri. Tapaamisestamme lahtien olemme kavelleet lahestulkoon samaan tahtiin heidan kanssaan ja yopyneet samoissa majataloissa. Jaan huoneeni Clyven kanssa. Oppaamme laulavat paljon. Tassa porukassa puheenaihe kaantyy useasti naisiin, mika johtuu lahinna Clyven oppaasta Bhimista. Oma oppaani Dil on mukava Pokhara 20-vuotias opiskelija, joka on vaeltanut myos Kitin kanssa. Dilin oikea nimi on Tarak, mutta hanta kutsutaan Diliksi (tarkoittaa sydanta), koska se on helpomi lausua. Han kantaa reppuani ja mina hanen pienta reppuaan, jossa on hanen tavaroidensa lisaksi kamerani ja vesipullo. Meilla viidella on aika hauskaa yhdessa.
Eilen illalla pelasin varmaan viisi tai kuusi tuntia korttia (tosin soin valilla), ensin kittia kaikkien kanssa, sitten Clyve opetti minut ja oppaamme pelaamaan kait rommia ja lopuksi pelasin hanen kanssaan kolme pelia espanjalaista putkeen. Kahtena viime yona on ollut todella kylma nukkuessa, kun ilma on ollut kolea eika majataloissa ole lammitysta. Ruumis on kestanyt vaellusta, nousemista ja laskeutumista melko hyvin, valilla olen vasahtanyt hetkellisesti ja hieman on ilma vaivannut. Sain alkumatkasta lievan ripulin, joka meni kuitenkin hetkessa ohi. Olemme pysyneet hyvin aikataulussa. Makea kiivetessa nayttaa aina silta, etta kohta ollaan huipulla, vaikka sinne olisikin viela tunnin matka. Ehka onkin vain parempi kuvitella, ettei ole enaa pitka matka, se antaa voimia. Portaita, niita taalla riittaa, niita on tuhansittain! Ensimmaisen yon yovyimme Hillessa (n. 1500 m), mista seuraavana paivana aloitimme vaelluksen nousemalla puolessatoista tunnissa 3216 porrasta Ulleriin (2000 m). Vaikka jokaisen majatalon menu on lahes samanlainen on ruuissa ja juomissa valtavasti eroja. Nyt juon piparilta maistuvaa maitokahvia ja toissapaivana join lounaalla glogimaista mustaa teeta, molemmat tosin olivat hyvia. Samassa paikassa glogiteen kanssa soin todella hyvaa tiibetilaista leipaa, joka oli rasvaista ja seka suolaista etta makeaa, ja katselin pilvia, jotka kiipesivat makia ylos. Dil muuten ihmettelee sita, etta naurahdan valilla kun katson vuoria, ne vain ovat niin valtavia, jylhia ja lahella.
Kavelysta: Ensimmaisena paivana matkasimme Naya Pulin bussipysakilta (n. 1000 m) Hilleen. Kavelimme kaksi tai kolme tuntia ja pysahdyimme vain kahdesti, ensiksi lounaalle ja toiseksi levahtamaan. Aurinko paistoi ja oli todella kuuma kavella. Suurin osa matkasta oli "nepali flat", kuten Dil sanoi, siis vain lievasti jyrkkaa. Nousimme kuitenkin ylospain maailman korkeimpien rakennusten verran. Tie kulki monen kauppoja ja ravintoloita taynna olevan kylan poikki ja sen vieressa kulki joki. Matkalla oli myos jokunen vesiputous. Oikeastaan joka paiva jossain vaiheessa tie on kulkenut joen tai puron vieressa ja suurimman osan ajasta jostain kuuluu veden kohinaa, solinaa tai pauhunaa. Vuorilta laskeutuva vesi on todella kirkasta ja turkoosin varista. Vaelluspolku on todella monimuotoinen. Valilla se kulkee viidakossa, valilla pellolla, valilla mantymetsassa tai aukealla. Polku kulkee laaksojen pohjalla, rinteissa ja makien huipuilla. Eilen kuljimme syvalla kahden kallion valisessa railomaisessa kapeassa laaksossa, jossa kulki puro ja jossa laskeuduimme vahintaan puoli kilometria alaspain. On hieman lannistavaa laskeutua alaspain, kun tietaa, etta paasuunta on ylos. Tanaankin laskeuduimme ensin lahes kilometrin ennen kuin lahdimme taas nousemaan. Huomenna olisi tarkoitus nousta Himalayan kylaan (2900 m) ja ylihuomisen tavoite on ABC. Nyt ulkona on tahtikirkasta ja vuorten lumihuiput erottuvat selkeasti.
Ihmettelin toisena paivana aaneen, mitahan mahtaa olla "Local Wine" ja Dil kertoi, etta se on rakshia, siis paikallista viinaa, ja etta se on 90-95 prosenttista. (Voi kuitenkin olla, etta han tarkoitti sen olevan 90-95 "proof", eli siis alkoholiprosentti tuplana, toivottavasti.) Kuitenkin, mita hittoa, "paikallista viinia"? Samana iltana Dil tarjosi minulle rakshia ja sain sita mukillisen kuumana. Voi olla, etta se oli laimennettu veteen, silla se ei maistunut kovin vahvalta, tosin otin vain pienia kulauksia kerralla ja kylla se paahan nousi. En saanut juotua edes puolia. Tanaan yhdeltatoista levatessamme yhdessa kylassa paikalle saapui ranskalainen nuorehko mies, joka joko poti krapulaa tai sitten oli viela kannissa. Han pyysi paasta maaten johonkin ja kun kysyimme paljonko han oli juonut han mumisi ensin jotain kasittamatonta ja sanoi sitten, ettei muista. Kun hanen oppaansa suostui hanen pyyntoonsa lounastaa siina kylassa han voihkaisi riemastuneena: "Ah, c'est superb!" (He olivat vaeltaneet alle tunnin siihen mennessa.)
Nepalissa on muuten paljon koiria, vuoristossakin.
- Location:Pokhara, Nepal
ke 5.11.2008 aamu (jatkettu illalla), vaelluksen 3. paivana
Olemme nyt Ghorepanissa, kylassa yli 2800 metrin korkeudessa, ja taalla on jo melko kylma. Nyt kello on kahdeksan, on aamiaisaika ja saavuimme juuri viereiselta Poon Hillilta (3210 m), jonne lahdimme kiipeamaan kuuden aikaan aamulla nahdaksemme auringonnousun ja sen valossa valtavan Annapurnan vuoririvin. Meilla tarkoitan itseni lisaksi opastani Dilia, toistasataa muuta turistia ja opasta seka yhta koiraa, joka kipusi huipulle kanssamme. Nousimme 350 metria 45 minuutissa, mika oli kylla rankinta vaelluksella tahan asti. Hikoilin vaatteeni mariksi, mutta onneksi oli todella kylma, mika viilensi. Yolla oli pakastanut, silla maa oli viela jaassa kun lahdimme majatalosta. Kun paasimme Poon Hillille oli jo sen verran valoisaa, etta erotti vuorten ja pienempien makien aariviivat. Hiljalleen valoisuuden lisaantyessa vuoret alkoivat punertaa, taivas vaihtaa varia ja laaksoissa hailyva utu tuli nakyviin. Poon Hillilta nakee tajuttoman hyvin suurimman osan Annapurnan vuorista, jotka siis ovat todella lahella, ja se on ilmeisesti paras ja myos tunnetuin nakoalapaikka vuorten tarkkailuun auringon noustessa. (Kun aurinko nousi joku lauloi "Here Comes the Sunia".) Lahimmilla vuorilla Annapurna Southilla (7219 m) ja Annapurna I:lla (8091 m) tuuli nostatti huipuilta suuria lumipilvia. Saapuessamme huipulle oli viela vahan pilvista, mika peitti osan vuorista nakyvista, mutta hiljalleen kaikki pilvet kaikkosivat ja nakyma oli valtava.
- Location:Pokhara, Nepal
Istun italialaisessa ravintolassa Pokharassa lahella hotelliani ja sain juuri lasin tajuttoman hyvaa talon punaviinia, joka muistutti mieleen tunnelman viikonloppuiltana kotona, kun ruvetaan syomaan ja juodaan viinia. Saavuin siis tanaan Pokharaan ja huomenna aloitan vaelluksen Annapurna Base Campiin enka paase vahaan aikaan paivittamaan kirjoituksiani nettiin. Eilen menin taas (kolmannen kerran) snookertalolle Surajin, Ujjhalin ja Ramdzin kanssa, talla kertaa paadyin pelaamaan kittia viiden rupian panoksin. Miehet, joiden kanssa pelasin, katsoivat minua aluksi vahan oudosti kun liityin peliin, mutta kun sain heti ensimmaisessa kadessa murskavoiton muuttui heidan suhtautumisensa nopeasti. Varsinkin aluksi minulla oli alyton tuuri ja sain jopa kahdessa perattaisessa kadessa (9 korttia) nelja samaa korttia (pitanee laskea todennakoisyys tuolle, en ollut aiemmin nahnyt kenenkaan saavan neljaa samaa, mika johtaa suoraan voittoon, vaikka olemmekin pelanneet lasten kanssa paljon), mika huvitti suuresti kaikkia, jotka eivat pelanneet. Lopuksi paadyimme tasapeliin lahes kymmenen kertaa putkeen tasapeliin ja potti kasvoi viidella pelaajalla yli 200 rupian, minka lopulta voitti Ramdzi, joka pelasi kanssamme.
Bussimatka Pokharaan kestikin arvioidun viiden tunnin sijaan kahdeksan, mika johtui ainakin osittain siita, etta poliisi ohjasi liikennetta matkan puolivalissa ilmeisesti onnettomuuden vuoksi, mika ruuhkautti pahasti koko kaksikaistaisen tien. Tie oli todella kiemurteleva ja korkeus vaihteli paljon. Kuitenkin sain luettua matkan aikana jo kokonaan ensimmaisen osan Paul Austerin New York -trilogiasta, jonka olin varannut vaelluslukemiseksi. Kavinkin ostamassa kirjakaupasta taalla yhdistetyn ensimmaisen ja toisen Viidakkokirjan 200 rupialla. Valilla bussimatkan aikana nakyi vilahduksia valtavista lumihuippuisista vuorista. Vaikuttavinta oli kuitenkin nahda koko valtava Annapurnan vuoristo, kun laskeuduimme Pokharan laaksoon. Mielettominta on sen tiedostaminen, etta osa naista huipuista nousee yli 8000 metriin - ne siis ovat yksia maailman korkeimmista paikoista. Ja huomenna lahden kavelemaan niiden keskelle!
Kathmandussa oli aamulla levoton tunnelma, kun Bishnu heitti minut bussille, ilmeisesti tiedossa oli jokin mielenosoitus tai pahemmassa tapauksessa mellakka. Pidan Bishnun moposta, sen kyydissa on hauska olla ja aamulla oli mukavan vahan liikennetta. (Bussi lahti seitsamalta.) Nopeusmittari ei toimi vielakaan.
Pizza ja italialainen vaniljajaatelo, aijai!
- Location:Pokhara, Nepal
Eilen illalla ruuan jalkeen lahdimme viela bussilla mystiselle "vierailulle", kukaan ei vain tuntunut tietavan minne. Arvauksia maaranpaasta olivat mm. New Road, Thamel ja Swayambounathin buddhatemppeli. Kavimme kuitenkin vain kaantymassa Kathmandun keskustassa ja palasimme takaisin. Matka oli hauska ja keskustakin nakemisen arvoinen, suurimpaan osaan taloista oli ripustettu varikkaita valoja festivaalin viimeisen paivan kunniaksi. Bussissa kaikki lauloivat yhteen aaneen.
Kun olin jo nukkumassa eilen sama bandi alkoi soittaa taas, mutta talla kertaa alysin menna katsomaan, ensin katolta ja sitten kadulle suoraan ikkunani alle, missa bandi soitti (ei siis katolla, taytyy sanoa etta huoneeni aanieristys on olematon) ja missa oli kaynnissa yli kolmenkymmenen hengen katubileet! Tarjolla oli ruokaa ja joillain oli viinaakin. Vahan aikaa sivussa norkoiltuani minutkin kutsuttiin tanssimaan. Bandi (rummut, 2 kitaraa, laulu) soitti iloista rokkia ja ainakin osa kappaleista oli versioita nepalilaisista kansanlauluista. Kun bandi lopetti, kaikki painelivat ilmeisesti jatkamaan jonnekin ja mina painuin pehkuihin.
Nyt istun seka Nepalissa lukuisasti vierailleen kaverini Fellun etta Ketolan Hannan OR2K vegeravintolassa/baarissa Thamelissa. Paatin iltapaivalla, etta voisi olla hauska nahda vahan paikkoja yksinkin, nappasin bussin ja matkasin turistialueelle. Ehka kuitenkin suurempi syy vierailuun oli ruoka; vaikka dhal bhat onkin hyvaa alkaa se jo vahan maistua puulta, kun sita on joka paiva kahdesti ja se on viela luultavasti aiheuttanut vatsataudinkin. Thamelissa tosiaankin on hieman erilainen meno kuin siina Nepalissa, jonka olen tahan asti kokenut: taalla on jopa viela levottomampaa ja turisteja ja kaupustelijoita tulvii joka puolella. OR2K on muuten nasta mesta. Taalla on vahan psykedeelinen mutta rento ja mukava tunnelma. Istutaan tyynyilla, poydat ovat matalia, valaistuksena on ultraviolettilamput ja kynttilat. Ihmiset jattavat kenkansa eteiseen. Tunnelmamusiikkina toimii psyketrance. Tapasin juuri Fellun ystavan Yadabin, joka tarjoilee taalla. Han oli todella ilahtunut, kun kerroin Fellulta terveiset ja juttelimmekin jonkin aikaa, vaikka ravintolassa onkin melkoinen ruuhka. Tullen kaymaan taalla useamminkin.
- Location:Kathmandu, Nepal
Huh, vihdoinkin rauhassa. On mukavaa saada vaihteeksi olla yksin kaiken sen tuuppimisen, joka suuntaan repimisen ja huutamisen sietamisen jalkeen. Yksi lasten lempileikeista taitaa olla trockialainen ultrakriketti; he nimittain laimivat toisiaan aika paljon. Tosin useimmiten heilla on joku syy siihen, lahinna kostaminen tai kurinpito. Lastenkodissa asuu myos kaksi kurjaa koiraa, jotka ovat koko ajan kytkettyina ja joita kay saaliksi. (Lahistolla liikkuu muuten parrakas koira. :) Valilla lasten kanssa leikkiessa tulee samanlainen olo kuin ala-asteen valitunneilla.
Istun nyt laheisella mainitsemassani pienessa laaksossa olevalla pengerretylla pellolla. Taalla on todella kaunista ja ilta-aurinko lammittaa ja haikaisee. Tuulee leppoisasti. Olin matkalla nettikahvilaan, mutta se olikin kiinni. Ostin pullon kokista (taalla myydaan colaa pienissa lasipulloissa) ja tulin tanne. Hieman eilisesta: Eilen ostin lastenkodille uuden kitaran ja itselleni sandaalit. En saanut viela ostettua uusia kunnollisia kenkia, vaikka pitaisi kylla pian, silla conversejeni jeesusteippikorjaukset alkavat pettaa ja niissa on kohta enemman reikaa kuin kenkaa. Kitara on todella hyva; se soi hyvin, pysyy vireessa ja sita on helppo soittaa. Moni lapsista on jo innostunut opettelemaan soittamista, toivottavasti kitara vain sailyy yhtena kappaleena.
Illemmalla Deenesh, Suraj ja ikaiseni Ramdzi veivat minut ensin "pool houseen" (pieni huone, jossa oli biljardipoyta ja pari vanhaa pelikonetta) ja sitten "snooker houseen", pieneen tiilista ja pellista kyhattyyn yksikerroksiseen rakennukseen, jossa on mustilla lakanoilla pimennetyt ikkunat, valtava biljardipoyta keskella huonetta, loisteputkilamppu sen ylla ja savuinen tunnelma. Sisaantuloni aiheutti hieman ihmettelevia katseita. Nurkassa oli kaynnissa korttipeli, jota suurin osa lasnaolijoista seurasi. Katselin lahinna ymparilleni ja kahden miehen snookerpelia, jonka tulosta kolmas kirjasi seinalla olevalle taululle. Pian minakin paasin pelaamaan, mutten parjannyt kovin hyvin. Juuri kun lahdimme alkoivat vanhimmat pelata isolla porukalla korttia 50 rupian panoksin. Pojat nayttivat viela hieman hienoja paikkoja ennen kuin palasimme lastenkotiin. Tanaan on ollut lahinna hermojaraastava paiva, tosin sain maalattua hyvin.
...
Ai niin, viime yona oli hieman ongelmia unensaannin kanssa. Ensiksikin minua vaivasi jonkinlainen outo kokovartalosyyhy ja toiseksi joku bandi rupesi soittamaan kait vastapaisen talon katolla, mika oli aluksi ihan hauskaa, mutta alkoi hieman tympia, kun soittoa oli jatkunut jo yli tunnin ja osa biiseista oli samoja. Toisaalta bandi soitti ja lauloi ihan hyvin.
- Location:Kathmandu, Nepal
Nain unen, jossa Ottman (tai ilmeisesti myos mina jossain vaiheessa) varasti kaksi miljoonan rahasakkia ja pakeni niiden kanssa junaan/metroon. Jotenkin juuri ennen kiinnijaamista Joonas onnistui palauttamaan/antamaan toisen sakeista ja piilottamaan toisen sakeista vaatteisiinsa niin, ettei hanta napattukaan vaan vain vahan nuhdeltiin. Toisessa (tai samassa?) unessa Amanda osti kaksi Lassi & Leevi sarjakuvakirjaa, joista toinen sijoittui syksyyn ja jonka kaikissa ruuduissa satoi kaatamalla. Jossain unessa Tuomas (Ketola) arsytti niin paljon, etta olin iloinen heratessani. :D
Nain unen, jossa lahdin Joonaksen ja Leevin kanssa juhlimaan kaupungille viimeisena iltana ennen lahtoani, mutten sitten halunnutkaan juoda, silla ajattelin vain, etta pitaisi saastaa matkaa varten. (Aamulla harmitti.) Lopulta Ainokin liittyi seuraamme ja paadyimme jonkin vanhan jugendkerrostalon kattohuoneistoon, jonne joku mies tuli rahinoimaan ja Joonas potkaisi hanet als portaita. Nama ovat olleet todella todentuntuisia unia.
Nain unen, jossa menin aikankirjoituksiin aivan kylmiltaan ja tyrin ne taysin, kun lahdin viela kesken pois. Onneksi tajusin jossain vaiheessa, ettei ollut hataa, silla olin kirjoittanut jo aiemmin.
Nain unen, jossa saavuin reissuni jalkeen Suomeen ja heti aivan kaikki meni pieleen.
Varsinkin alkupaivina oli mukavaa nahda unia Suomesta, se helpotti koti-ikavaan, aivan kuin olisi kaynyt kotona joka yo.
En muuten erota kunnolla takalaista kahvia teesta, ehka se johtuu vain siita etta molemmat ovat melko laimeita ja molempiin laitetaan valtavasti sokeria.
- Location:Muu, mika?
Tanaan aamupaivalla Narayan tuli hakemaan minua, silla olimme eilen sopineet, etta han nayttaisi minulle paikkoja. Matkasimme Narayanin mopolla ensin valtavalle Boudha Stupalle, missa oli myos valtavasti turisteja. (Stupa on siis budhhalaisten patsas/rakennelma, joka koostuu yleisimmin puolipallosta, jonka paalla on kuutio, tassa tapauksessa kullattu, jonka neljalle nakyvalle sivulle on maalattu "kaiken nakevat" silmat. Kuution paalla on hatun tapainen katos.) Stupaa, jonka huipulta laskeutui lukuisia buddhalaisten lippuviireja, maalattiin kun saavuimme ja juuri kun lahdimme alettiin siihen tehda pyoreita kuvioita heittamalla ilmeisesti saahramin ja veden sekoitusta laajoissa kaarissa sen seinamaan.
Seuraavaksi matkasimme Bhaktapuriin, viereiseen kaupunkiin, joka on aiemmin ollut erillinen kuningaskunta. Bhaktapurin keskustassa on todella vanha alue, jossa on monta temppelia ja palatsi(a). Alueen arkkitehtuuri eroaa todella paljon Kathmandusta. (Mista tuli mieleen, etta varsinkin vahan syrjaisemmilla alueilla, kuten Boudhanilkanthassa, jossa asun, monien talojen katolle on tehty betonista ja rautatikuista perustukset uudelle kerrokselle niin, etta se on tarpeen tullen helpompaa rakentaa.) Bhaktapurissa oli mm. kuninkaan palatsi, jossa on 55 puista ikkunaa, ja korkea temppeli, jossa on viisi paallekkaista katosta. Talla kertaa liikenteessa ei ollut kovin hauskaa pitkista matkoista ja arsyttavasta katupolysta johtuen*, mutta toisaalta oli taas hauska seurata ajoneuvoja ja niiden lasteja, esim. tayteenahdettuja busseja joiden paalla norkoili ihmisia - tai vuohia - tai polkupyoria joiden pakkarilla oli lipasto tms. Taalla todellakin osataan lastata tayteen, mika on, vaikkakin epamukavaa ainakin ihmisten kannalta, seka ekonomista etta -logista.
Hindufestivaali jatkui tanaan, nyt oli vuorossa lehman syntymapaiva. Illalla talot koristeltiin kukkakoynnoksin, varikkain valoin ja kynttiloin. Lapset heittelivat paukkupommeja ja pimean tultua ruvettiin ampumaan raketteja (ei kuitenkaan mitaan kovin isoja). Onneksi silloin sahkot olivat poikki ja ainoa valo olivat, ohikulkevien autojen lisaksi, kynttilat, ilotulitteet ja tahdet. Ihmisjoukkoja matkasi ovelta ovelle laulamaan rahaa ja ruokaa vastaan. Tunnelma oli kuin pieni sekoitus joulua, juhannusta ja uutta vuotta.
*Mista tietaa, etta ilmassa on liikaa pienhiukkasia? Raka on mustaa.
- Location:Kathmandu, Nepal
Vaikka vasyttaakin ihan liikaa niin pitaisi jaksaa kirjoittaa paljon, silla tanaan on tapahtunut paljon ja muutenkin kaikkia huomioita voisi kirjata ylos. Esimerkiksi roskaamisesta: taalla ei taida olla missaan roskiksia ja roskat jatetaan vain maahan. Kotitalousjatteet ilmeisesti poltetaan. Roskat ja tajuton saastuneisuus ovat Kathmandun huonoimmat puolet, kuitenkin muualla Nepalissa tilanne lienee parempi. Tahan paivaan: Aamulla lastenkotiin saapui kaksi lansimaista tyttoa seka toisen heista aiti. Tytoilla on ilmeisesti meneillaan joku tyoprojekti koulussa ja he halusivat tyoskennella lasten kanssa, viipyvat torstaihin. Tytot vaikuttivat jenkeilta, vaikka ainakin toinen on asunut koko ikansa Nepalissa. He toivat mukanaan paljon tavaraa lapsille: palloja, kynia, kirjoja, peleja, kitaran...
Nyt asiaan. Olimme sopineet Deeneshin (englanninkielentaitoisin pojista, nyt alan jo oppia lasten nimiakin) kanssa, etta tanaan kavelemme muutaman kilometrin paassa olevalle Nukkuvan Bishnun hindutemppelille ja ehka jonnekin muuallekin lahistolle. Lahdimme matkaan muiden vanhimpien lasten kanssa kymmenen aikoihin. Kavelin Suraj-nimisen pojan kanssa edelta temppelille, emme kuitenkaan viipyneet pitkaan, silla lapset ovat kayneet temppelilla usein. Temppelin keskella oli aidattu allas, jonka keskella oli suuri makaava Nukkuvan Bishnun patsas. Hindufesti alkoi muten tanaan, ja tanaan oli koirien syntymapaiva. Monilla koirilla oli punainen tapla otsassa ja kukkaseppeleet kaulassa. Lapset kiusasivat toisiaan toivottamalla toisilleen hyvaa syntymapaivaa.
Deenesh oli pari kertaa kysynyt, naenko lastenkodista laheisilla vuorilla olevaa pienta vesiputousta. Se nakyi todella heikosti, mika kuulemma johtuu kuivuudesta, sateiden aikaan se on valtava. Nyt Deenesh sanoi, etta me kiipeaisimme sinne ja ehka pulahtaisimmekin vedessa. (Vesiputous ei siis ollut suora vaan enemmankin puromainen ja koostui lukuisista pienista pudotuksista.) Kavin kahden vanhemman lapsen kanssa eraan buddhalaistemppelin pihalla, ennen kuin matkasimme ylospain. Suurin osa lapsista meni toista riettia kuin mina, Deenesh, Suraj ja kaksi tyttoa, jotka ovat 15-16-vuotiaita. Me kuljimme vahan aikaa pienta rupuista tieta, jonka varrella olevasta puusta poimimme limetit, mutta pian poikkesimme siltakin ja lahdimme setittamaan rinteeseen. Kuljimme pienta polkua kaiken maailman takiaismaisten kasvien, kukkien, puskien ja muutaman vuohenkin seassa, kunnes saavuimme isolle laakealle kivelle, josta nakyi vesiputouksen alin osa.
Kuljettuamme vahan aikaa veden vierta saavuimme pienen betonipadon luokse, missa kolme poikaa oli uiskentelemassa. Vesi valui padon yli, niin mekin. Maasto alkoi muuttua viidakkomaiseksi ja polku jyrkemmaksi. Aina valilla nakyi valtavia hamahakinseitteja, ja siella, missa on valtavia hamahakinseitteja, on myos - valtavia hamahakkeja. (Tuli inha olo aina kun seitti takertui hiuksiin tai vaatteisiin...) Polku myos kapeni rajusti ja sen viereen ilmestyi melkoisia pudotuksia. Toisinaan eteen ilmestyi parimetrisia pystysuoria seinamia, jotka piti kavuta ylos tarraamalla johonkun, esimerkiksi ohueeseen puunrunkoon, joka olikin taynna puolen sentin levyisia piikkeja, ja heivata itsensa ylos. Saavuimme taas isolle laakealle kivelle, joka patosi pienesta vesiputouksesta laskevan veden pieneksi jarveksi. Mina, Deenesh ja Suraj kastauduimme putouksessa ja jaimme huilaamaan vahaksi aikaa kivelle, josta tavallaan nakyi koko valtaisa Kathmandun laakso. Nakyma olisi ollut alyttoman upea ellei Kathmandun ylla hailyisi niin jarkyttavaa saastepilvea, joka saa kaiken nayttamaan harmaalta ja haalistuneelta.
Lahdimme taas kapuamaan ylos pienta kivikkoista puroa pitkin. Kiipeaminen oli vahan samanlaista kuin Sloveniassa vuorelle nouseminen tai Australiassa rannalta isantaperheen kampalle kapuaminen sademetsan lapi, paitsi etta tama todellakin vaati paljon enemman setittamista. Polkua ei aina ollut ja kerrankin ainoa reitti kulki pienta jyrkkaa puroon viettavaa kivea, jota ymparoi sivulta ja paalta piikkipuskat. Valilla tuli kunnon Viisikko-olo, kun tuntui silta, ettei kenellakaan ollut aavistustakaan oikeasta reitista tai edes maaranpaasta, kunhan seikkailtiin. Aina valilla Deenesh kapusi jonkin kiven paalle etsimaan reittia. Saavuimme monelle muullekin pienelle vesiputoukselle ja lammikolle, joissa kastauduimme ja viilennyimme. Oli muuten kuuma paiva, taas yli 25 astetta ja vain muutamia pilvia. Jonkin ajan paasta maki alkoi muuttua loivemmaksi ja kasvillisuus vaheni, maessa kasvoi lahinna ruohoa ja heinaa ja jostain syysta tyvesta poltettuja suuria mannynkaltaisia puita.
Tormasimme ensin nuorten tuttuihin ja loysimme sitten muut aukealta, josta aukeni valtava nakyma Kathmanduun ja viereisiin rinteisiin ja, mika viela parempaa, jonka keskella oli valtava neljasta kuivasta bambupuusta rakennettu keinu. (Samanlaisia on nakynyt taalla muuallakin.) Soimme pakettinuudeleita kuivana ja keinuimme. Nuoremmat pojista kavivat hakemassa ilmeisesti jostain kellarista alempaa rinteesta meloninkokoisen greipinkaltaisen paikallisen sitrushedelman, jonka jaoimme. Deenesh ja pari muuta katosivat hetkeksi ja palasivat pian kolmen valtavan sokeriruo'on kanssa, joista kaikki saivat palan imeskeltavaksi. Oli mukavan rauhallista ja raikasta kaupungissa oleskeluun verrattuna, ja todella kaunista. Kaiken kaikkiaan koko kiipeaminen oli aivan mahtavaa! Alastulossa ei ole liiemmin kerrottavaa, tulimme teita pitkin ja oikaisimme parin pihan lapi. Aloimme olla jo todella vasyneita. Lastenkodille saavuimme varmaan neljan tai viiden aikoihin. Siella pienemmat lapset piirsivat ja potkivat palloa uusien tyttojen kanssa. Ruuan jalkeen menin poikien huoneeseen soittamaan kitaraa ja huuliharppua, sekin oli hauskaa.
Taytyy sanoa, etta olen saanut melko erilaisen kuvan ja kokenut todella erilaisia asioita kuin jos olisin saapunut perusturistina, asustanut vain Thamelissa ja kaynyt katsomassa tarkeimmat nahtavyydet, siis ne paikat joissa kaikki muutkin turistit kayvat ja missa heita osataan odottaa. Valilla on ihan hauskaa, kun huomaa olevansa paikassa missa ei juurikaan liiku muita kuin paikallisia.
- Location:Kathmandu, Nepal
Tanaan paasin ensimmaista kertaa matkan aikana kunnolla koneelle (eilen kavaisin lukemassa sahkopostin, muuten olen ollut lahes taysin pimennossa muusta maailmasta) lahimmassa nettikahvilassa ("Cyber"), joka loytyikin yllattavan lahelta piene kavelymatkan paasta. Kavin siella itse asiassa kahdesti, silla ensimmaisella kerralla sahkokatko pyyhkaisi aloittamani matkablogin pois. Taalla on kylla torkean halpaa! Kaksi tuntia nettikahvilassa maksaa 30 rupiaa (1 rupia = 1 sentti). Bussimatka keskustaan maksaa 15 rupiaa, kunnon lounas paikallisessa ravintolassa noin 70-80 rupiaa, sisaltaen limun ja leipaa. (Turistialueella Thamelissa on kyllakin kalliimpaa.) Taalla muuten kaikesta maksetaan jalkikateen, bussimatkoistakin. Kun olin sahkokatkon jalkeen tulossa pois Cyberista, poikkesin tielta eraan suon poikki kulkevalle polulle, joka johti isoon loivaan ja avaraan makeen, josta avautui upea nakyma alla olevaan pieneen laaksoon, joka on yhta peltoa, seka vastakkaiseen kauniiseen metsan, pengerrysten ja muutaman talon tayttamaan rinteeseen. Maesta nakyy myos kaukaisille vuorille, jotka tosin nakyvat vain sumeasti saasteiden vuoksi. Illemmalla tuuli ensimmaista kertaa matkani aikana hieman enemman, mika viilensi mukavasti. Tanaan lapsilla oli viimeinen koulupaiva ennen viisi paivaa kestavaa huomenna alkavaa hindufestivaalista johtuvaa lomaa. (Sunnuntai on taalla viikon ensimmainen paiva, lauantai on lepopaiva.) Festivaaliin kuuluu kuulemma paljon ilotulitteita ja valoja. Huomenna matkaamme vanhimpien lasten kanssa laheiseen hindutemppeliin.
- Location:Kathmandu, Nepal
Alan jo olla aika paljon jaljessa siita mita olen ehtinyt kirjoittaa joten yritan nyt kirjoittaa kaiken. Humenna naas matkaan Pokharaan ja ylihuomenna alkaa vaellus ilmeisesti Annapurna Base Campiin enka siis paase pariin viikkoon koneelle luultavasti ollenkaan, paitsi ehka huomenna. Vaellus kestaa 10-12 paivaa, ilmoittelen heti kun olen taas ihmisten ilmoilla.
la 25.10.2008 ilta
Tanaan on ollut hauska paiva. Lapsilla oli vapaata koulusta ja hengasinkin koko paivan heidan kanssaan. Aamiaisen jalkeen lahdimme kirkkoon (lastenkoti on siis kristillinen) lastenkodin omalla vanhalla ja hipihtavalla bussilla (jonka katolla lukee "Jesus Travels"); reissussa hauskinta oli taas sekopaisen liikenteen seuraaminen. (Koskaan ennen en ole nahnyt mopon tekevan ohitusta kahden vastaantulevan valista.) Toisaalta liikenteeseen suhtautuu nyt vahan vakavammin, kun on kuullut sen vaaroista ja huomannut, kuinka jarkyttavan saastunutta taalla Kathmandussa on. Kirkossa en viela ole tottunut siihen, etta ihmiset rukoilevat ja ylistavat Jumalaa aaneen toinen toisensa paalle. Huu, asken minulta tultiin pyytamaan yhta avainta ja Bishnu naytti minulle katonrajassa vaanivan valtavan hamahakin, yak. Kuulemma ne saattavat purra, han sanoi, mutta lisasi, ettei usko siihen itse. Eilen oli melko nurja olo, sain ilmeisesti lievan vatsataudin. Oksensin kerran ja sain kovan kuumeen. Onneksi Knalli & Sateenvarjo ja Linnunradan kasikirja liftareille kuunnelmina pelastivat paljon. Nukuin paivalla jokusen tunnin ja yolla, heti kun olin saanut unta, kuin tukki. Aamulla oli aivan normi olo ja tama paiva on sujunut todella hyvin.
Lahipaivina menen luultavasti kaupungille ostamaan lastenkodille uuden kitaran. Ylihuomenna alkaa suuri monta paivaa kestava hindufestivaali, jonka aikana lapsilla on vapaata koulusta. Vanhimmat pojat lupasivat vieda minut eraaseen hindutemppeliin laheisille vuorille lahipaivina. Tanaan sain jo piirrettyakin vahan; luonnostelin viereisen pienen pellon keskella seisovan nelikerroksisen koynnoksia pulppuavan tiilitalon. Lapset olivat innoissaan piirrustuksestani ja Bishnu ehti jo sanoa minulle, etta minun pitaisi opettaa heita piirtamaan. Jaa. Talla alueella on muuten todella paljon koiria, jotka rupeavat yhtakkia rayhaamaan keskella yota todella aggressiivisen kuuloisesti, taas ne aloittivat. Illallisella maistui taas dhal bhat, eilen iski paha ruokahaluttomuus ja pelkasin sen jaavan paalle. Tahan asti olimme pelanneet vain nepalilaisia korttipeleja, kuten "kittia", mutta ruuan jalkeen opetin pojat pelaamaan pokeria ja he pitivat siita. Pelasimme varmaan puolitoista tuntia putkeen. Ennen nukkumaanmenoani Bishnu, jonka vaimo Muna muuten saapui tanaan Pokharasta, lupasi nayttaa minulle joku paiva Kathmandun nahtavuuksia, mm. apinatemppelin ja Pashupatinathin, suuren hindutemppelin, jossa kuolleiden ruumiit poltetaan.
- Location:Kathmandu, Nepal
Hieman tietoa asumisestani taalla: Asun samassa asunnossa Bishnun perheen kanssa. Muutaman huoneenvaihdon jalkeen olen saanut itselleni tilavan ja mukavan huoneen.
...
Taas on ilta ja valot toimivat, voin siis kirjoittaa vaihteeksi sangyssa. Jatkoa edelliseen; Heratys (= aamukahvi/tee suoraan petiin) (ei tosin enaa) seitsamalta, samaan aikaan auringonnousun kanssa, kahdeksalta dalpat-aamiainen lasten kanssa, jonka jalkeen vapaata kymmeneen, jolloin koulu alkaa. Heraillessani Bishnun poika on yleensa pitanyt minulle seuraa, vilkas poju. Lastenkoti on Bishnun kodin naapurissa. Koulu (Ganesh Highschool), jota suurin osa lapsista kay, on minuutin kavelymatkan paassa suuren Maharajgang-tien ja oman pikkukatumme yhtymakohdassa. Kun lapset ovat koulussa, minulla on vapaata. Toissapaivana ja eilen kavin Bishnun kanssa kaupungissa, tanaan pysyttelin lastenkodin luona. Muutama pienimmista lapsista ei viela kay koulua, joten vietin osan ajasta heidan kanssaan. Namuno (?), seitsenvuotias tytto, halusi kovasti nayttaa minulle paikkoja. Kiertelimme lastenkotia ja vahan sen ymparistoakin. Kavimme Bishnun kotitalon katolla, josta on hienot nakymat. Jatkoimme kotikatuamme hieman eteenpain pienen kauniin temppelin viereen, jonka keskella kasvaa puu, mista avautui hieno nakyma laheiselle vuorenrinteelle. Temppelin vieressa norkoili Namunolle tuttu kauppias, jonka kaupasta tytto haki meille paikalliset karkit. Han myos vei minut tervehtimaan "vauvaansa", jota taman aiti juuri syotti laheisella parvekkeella. Aamulla leikin pituushyppya lasten kanssa, mika lienee yksi heidan lempileikeistaan, silla he leikkivat sita aina vapaa-ajallaan. Pisimmat loikat ovat kantaneet ainakin seitsaman laattaa (n. 20-25 cm kpl). Tuntuu vahan epareilulta kisailla polvenkorkuisten lasten kanssa, mutta he pitivat siita. Taalla ihmiset ovat lyhyita enka ole tormannut kuin yhteen itseani pidempaan ihmiseen toistaiseksi, Omahasta kotoisin olevaan, lahes kaksimetriseen Mikeen, joka kavi taalla toissapaivana. Bishnu esitteli hanet jonkin lastenkotijarjeston johtajaksi, vaikkakin Mike kertoi myohemmin Bishnun itse johtavan kyseista jarjestoa. Mike hehkutti Sigur Rosia ja oli todella innoissaan siita, etta tiesin Omahan olemassaolosta. (Zug um zug...) Takalainen seinaan piirretty mitta ei aivan riita mittaamiseeni, mutta sovimme pituudekseni 6'1". Taalla olen siis "oglu" = pitka, jee! Lapset kutsuvat minua veljeksi, olen siis "brother" kaikille. Ennen matkaa pelkasin, etta minulla olisi ongelmia englanninkieleni kanssa, mutta ihan hyvin olen parjannyt. Onneksi Bishnu puhuu hyvaa englantia, iso osa lapsista jonkin verran ja loput joitakin sanoja. Valilla lapset puhuvat minulle vain nepalia. Suurimmat ongelmat puhuessa ovat suuresti eroavien aantamystapojen kanssa. Tanaan paivalla sain maalattua jonkin aikaa katolla, mutta jatin tyon kesken kun alkoi tuulla liikaa ja Bishnun poika Ujjal kavi hermoille. Lastenkodin lapset vaikuttavat todella onnellisilta, vaikka ovatkin kai tulleet melko karuista oloista. Bishnu onkin saanut hallitukselta lukuisia palkintoja tyostaan lasten hyvaksi. Tanaan jatkoimme eilen aloittamaamme korttitemppujen ja -pelien opettamista toisillemme. Keksin jopa uuden tempun yhdistelemalla kahdesta vanhasta, pitanee nayttaa kotona. Valilla taalla on vahan samanlainen tunnelma kuin jollain seurakunnan leirilla, varsinkin tanaan illalla kun Ujjal tuli hieman huolestuneena sanomaan, etta poikien pitaisi olla nukkumassa eika pelaamassa korttia siihen aikaan. Nuorin lapsi taalla on kaksivuotias, vanhimmat yli kahdeksantoista. En vain ole varma siita ketka asuvat lastenkodissa ja ketka kuuluvat henkilokuntaan. Ilmeisesti osa taalla asuneista lapsista on halunnut jaada tyontekijoiksi. Lapset ovat todella mukavia minulle ja hymyilevat paljon. (Saattaa johtua siita, etta minakin hymyilen paljon:) He kyselevat, opettavat ja haluavat oppia paljon. He jopa osaavat hieman suomea, silla taalla on aiemmin asunut kaksi suomalaista tyttoa, Laura ja Outi. He olivat opettaneet pojille heidan osaamansa korttitemput. Alkaa jo tuntea osan pojista, vaikka nimet ovatkin viela hakusessa. Lapset kutsuvat minut aina tekemaan asioita ja pitavat kadestani kiinni usein. Taalla ihmiset, aikuisetkin, uskaltavat koskea. Minulla on ollut todella hauskaa.
- Location:Kathmandu, Nepal
Jei, vihdoinkin paasin kunnolla koneelle ja voin aloittaa matkablogini. (Ehdin jo kirjoittaakin jonkin verran ennen kuin sahkokatko yllatti pari tuntia sitten.) Olen yrittanyt kirjoittaa joka paiva jotakin matkapaivakirjaani, siirran sen nyt hieman muunneltuna tanne. Lahdin siis matkaan mahtavine laksiaisjuhlien aloittaman bileputken jalkeen 19. lokakuuta, yovyin Delhin kentalla ja saavuin seuraavana paivana Kathmanduun, missa asun Morning Star Childrens Charity lastenkodissa vapaaehtoistyontekijana. Paasin nettiin ensimmaista kertaa eilen sitten viime sunnuntain, mutta vain lukemaan sahkopostini. Eras poika lastenkodista kertoi tanaan, etta lahin nettikahvila onkin itse asiassa viiden minuutin kavelymatkan paassa, eli paassen tastedes useamminkin koneelle. Lahetan myos tasta lahtien viesteja vain netin kautta, slla kannyn kanssa on ollut ongelmia enka saa akkua ladattua.
Pahoittelen kirjoitusteni sekavuutta ja etenkin kronologisen jarjestyksen vajavuutta, mutta varsinkin ensimmaisina paivina olin hieman pihalla aika- ym. erojen vuoksi, ja olen kirjoitellut asioita sita mukaa kun olen niita muistanut.
ti 21.10.2008 ilta
Taidan vielakin vahan jetlagata kun vasyttaa taas niin paljon. Vaikka aikaero Suomen ja Nepalin valilla onkin vain 2 tuntia 45 minuuttia, niin oikea aikaero on paljon suurempi; taalla nimittain aurinko nousee noin seitsamalta aamulla ja laskee jo ennen kuutta. Ihmiset nousevat enne seitsamaa , nukkumaanmenoajasta en ole viela varma silla eilen simahdin heti ruan jalkeen, en muista milloin, ja tanaan kaikki olivat menossa nukkumaan kun saavuin kaupungilta seitsamalta. Juuri nyt kirjoitan kynttilanvalossa, silla sahkot ovat poikki koko Kathmandussa. On hassua, etta valtava kaupunki elaa normaalisti ilman sahkoja ja sahkolamppuja. Ulkona on pilkkopimeaa, tahdet ja linnunrata nakyvat selkeasti. (Ilmeisesti sahkot ovat poikki 48h viikossa.)
Tanaan kolmen aikoihin lahdimme isantani Bishnu Parajulin kanssa kaupunkiin viemaan vanhaa moottoripyoraa korjattavaksi ja kaymaan paikallisessa kirkossa. Matka korjaamolle oli todella hauska ja vielakin kuumottavampi. Bishnu kertoi, etta mopossa on paljon vikoja, ja huomasinkin heti kun lahdimme matkaan, ettei ainakaan nopeusmittari toiminut lainkaan. Toisaalta se oli ehka vain helpottavaa, silla oli mukavampi nahda nopeutenamme 0 km/h kuin 80, kun liikenne oli mita oli - kaoottista. Kuitenkin oikeastaan ainoa kuumotus matkalla olivat vastaantulevat autot - tai me - vaaralla kaistalla. Hieman tietoja liikenteesta Kathmandussa: vasemmanpuoleinen liikenne, ei nopeusrajoituksia, ei tienviittoja, ei juurikaan liikennevaloja mutta liikenteenohjaajapoliiseja kyllakin, ohitukset tehdaan kummalta puolelta tahansa. Mopolla oli nopeaa liikkua autojen valissa, valilla oli kyllakin turvattomampi olo silla vain kuskilla taytyy olla kypara Nepalissa. Mopomme sammui matkalla kaksi kertaa liikenneympyroissa kun jouduimme pysahtymaan. Muutaman rajumman jarrutuksen jalkeen mietin, etta onneksi kuitenkin jarrut toimivat. (Sain myohemmin kuulla etta ne olivat yksi paavioista...) Vaikka liikenne olikin sekamelska niin kaikki, autoilijat, mopoilijat ja niiden seurassa hortoilleet ihmiset, tuntuivat tietavan, miten toimia. Pidin todella paljon mopoilusta ja siita, mita nain matkalla. Tayteen lastattuja autoja, joiden paalla viela nuokkui miehia. Monivarisia rekkoja. (Jokaisella isommalla ajoneuvolla on muuten oma persoonallinen toottinsa, hassua.) Hienointa oli liikenneympyra paaministeriorakennuksen edessa, jonka keskella on iso patsas; liikenteenohjaajan hatikoidessa liikenteen kanssa patsasta maalasi tikkailtaan kaikessa rauhassa vanha valkopartainen ja -haalarinen hindumies, jota eras mies kaveli kaiken liikenteen keskelle kuvaamaan. Taytyy lopettaa talta paivalta, silla kynttila loppuu juuri.
ke 22.10.2008 ilta
On hiukka kuumottavaa luottaa siihen, etta kynttila pysyy pystyssa vain tokkaamalla sen pieneen steariinilammikkoon. On taas nukkumaanmenoaika ja sahkot ovat poikki. Aamulla Bishnu kertoi, etta hanen nakonsa on todella heikko - lasien teho +10 - eika han saisi ajaa ollenkaan Suomessa, tai no, ei oikeastaan taallakaan. Kavimme taas kaupungilla, mutta busseilla (tai pienilla kolmipyoraisilla mopoautoilla, joihin ahtautui parhaimmillaan 16 aikuista ja yksi lapsi) matkustaminen ei ollut laheskaan yhta kivaa kuin mopolla, vaikka oli siinakin oma hauskuutensa. Kaupunki vaikutti tanaan saasteisemmalta kuin eilen, mika saattaa johtua vain siita, etta olimme ruuhkaisampina aikoina liikkeella. Bishnun ja minun piti hakea mopo takaisin korjaamolta, mutta se oli viela osina kun saavuimme, joten tulimme paluumatkankin busseilla. Kavimme myos terveys- & populaatioministeriossa, joka muistutti hieman hylattya bunkkeria; loisteputkia, polya, tiiliseinat, valtavia mappipinoja. Soimme laheisessa nuhjuisessa mutta mukavassa ravintolassa. Tahan asti ruoka on ollut vain hyvaa eika vatsakaan ole murissut. Iltaruualla minut opetettiin jo syomaan kasin, kuten paikalliset tekevat. Lisaksi opin jo hieman nepalia tanaan. Viela en ole ehtinyt piirtaa tai maalata mitaan, enka ole ottanut kuviakaan, silla aina kun olen ollut yksin olen joko ollut liian vasynyt tai sitten on ollut jo liian pimeaa. Nyt alan kai olla tottunut tahan unirytmiin, en edes nukkunut paivaunia niin kuin eilen. Toisaalta meinasin nukahtaa ministeriossa ja valvoin yolla ainakin kaksi tuntia. Olin vasynyt jo matkaan lahtiessani kaiken sen juhlimisen ja pakkaamisen jalkeen, enka saanut unta ollenkaan lennolla Delhiin. Toisaalta nukuin noin kuusi tuntia todella sikeasti Delhin kentalla enka muista lennosta Kathmanduun muuta kuin nousun ja laskun, taisin siis nukkua. Kathmandu ja sita ymparoivat vuoret nayttivat todella kauniilta ilmasta. Olen melko yllattynyt siita, ettei reissussani ole ollut mitaan ongelmia. Taalla minua on kohdeltu todella hyvin eika koti-ikavakaan ole iskenyt kovin pahasti. Oli todella huojentavaa, etta Mennuilla tapaamani nepalimiehet Narayan Singh ja Bishnu Nepali (huom. eri Bishnu) olivat kentalla vastassa ja kyyditsivat minut Bishnun autolla (jossa ei ollut turvavoita takapenkilla) lastenkotiin. Ensivaikutelma Kathmandusta oli todella hieno. Etenkin rakennukset ovat kiehtovia. On hienoa nahda valilla keskustastakin ymparoivat vuoret ja viela niiden valista pilkistavia lumihuippuja. Tasta tulikin mieleen, etta luulin lennolla Delhiin yolla pilvien ylle nousevaa kuuta purkautuvaksi tulivuoreksi sen tulipunaisen varin ja ilman vareilyn vuoksi. Lentokoneessa on mukavaa olla yolla, kun maassa nakyy vain pienia valopisteita ja taivas nakyy kirkkaasti. Taas asiasta toiseen: emme selvastikaan liikkuneet bishnun kanssa millaan turistialueilla, silla eilen nain vain kaksi muuta vaaleaihoista, tanaan hieman enemman. Tuntuu hassulta kun ihmiset katsovat suoraan silmiin kadulla, siihen ei ole suomessa tottunut.
Niska kipeytyy sen verran kirjoittaessa ja pelkaan uutta sahkokatkoa, etta joudun lopettamaan nyt. Jatkan lahipaivina ja kerron mm yhden paivan vatsataudista, lapsista, korttitempuista ja siita, kuinka pitka olen nepalilaisiin verrattuna.
- Location:Kathmandu, Nepal
